Kuka määrittelee pahuuden?

Ihmisillä tuntuu olevan se käsitys, että poliisi on ikään kuin hyvyyttä edustava kaikkivaltias jumala, joka määrittelee sen, kuka on paha. Jos joku ihminen joutuu poliisitutkinnan kohteeksi, ihmiset ajattelevat, että hänen täytyy olla paha ihminen, joka on syyllistynyt rikoksiin, koska poliisi kerran tutkii hänen tekemisiään. Vaikka syytettä ei lopulta nostettaisi, ihmisille jää käsitys, että tutkittava henkilö oli joka tapauksessa syyllinen, mutta hän vain tuurilla sattui selviämään, kun riittäviä todisteita ei löytynyt. Monta kertaa näkee uutisissa kirjoituksia joistakin ihmisistä, joista mainitaan, että poliisi on tutkinut heidän mahdollista osuuttaan johonkin rikokseen. Nämä tapaukset luetellaan aivan kuin ne olisivat otteita kyseisen henkilön rikosrekisteristä. Kun ihminen on ollut muutaman kerran poliisitutkinnan kohteena, kaikki pitävät häntä paatuneena lipevänä rikollisena. Se, että häntä ei ole tuomittu rikoksista, ei lievennä ihmisten mielikuvaa. Kun tällainen ihminen pyrkii työhön, rikosepäilyt eivät ole hyvä lisä ansioluettelossa.

Minulla on omakin kokemus tästä asiasta. Jouduin parikymppisenä opiskelijana poliisin pidättämäksi epäiltynä erilaisista poliittisluonteisista rikoksista kuten ilkivallasta ja osuudesta murhapolttoihin ja terrori-iskuihin. Pidätys tapahtui eri paikkakunnalla missä asuin. Eräs hyvä kaverini oli papin poika. Pidätystä varten poliisi tilasi kotipaikkakuntani seurakunnasta virkatodistuksen, jolloin kaverini isä sai tietää asiasta. Tämä aiheutti sen, että hän jyrkästi kielsi poikaansa enää olemasta missään tekemisissä kanssani, koska olen paha ihminen ja huonoa seuraa. Onneksi poika ei totellut isänsä kieltoa, mutta joutui kuitenkin salaamaan kotonaan, että oli ollut minun kanssani missään tekemisissä. Tuollainen asetelma oli joka tapauksessa masentava. Pääsin vapaaksi kahden putkassa vietetyn yön jälkeen enkä saanut koskaan syytettä mistään rikoksista.

Tapaus ei vielä päättynyt aivan tuohon. Kirjoitin typeryyksissäni oikeuskanslerille poliisin tekemästä kotietsinnästä, jossa ei noudatettu kaikkia laissa edellytettyjä määräyksiä mm. takavarikoidun omaisuuden osalta. Tästä seurasi kostosakko poliisilta kaksi vuotta myöhemmin, kun oikeuskanslerin päätös tuli. Poliisit olivat keksineet sakotusperusteeksi erään vanhan peltikolarin, jossa olin ollut osallisena. Tapahtumahetkellä poliisi ei ollut katsonut tapausta sakottamisen arvoiseksi eikä edes tehnyt siitä mitään papereita. Korvaukset hoidettiin vakuutuksesta, ja asian piti olla sillä selvä. Mutta oikeuskanslerin ratkaisu muutti poliisin mielen. Koska poliisi ei ollut kirjoittanut tapahtumia muistiin, sakkolapun teksti oli improvisaatiota. Jopa ajamani auton rekisterinumero oli keksitty. Tapaus oli selostettu miten sattuu. Kun menin hakemaan sakkolappua poliisiasemalta, poliisi sanoi, että saan sakon sen vuoksi, että autoni vakuutusyhtiö on vaatinut sitä. Komisario ei tiennyt, että vakuutus oli otettu pienestä vakuutusyhtiöstä, jonka yksi hallintoneuvoston jäsen on isoäitini. Auto vakuutuksineen oli hänen nimissään, ja hänen firmallaan oli miljoonien arvoiset palo- ym. vakuutukset kyseisestä vakuutusyhtiöstä. Sieltä, ei todellakaan vaadittu, että minua pitäisi sakottaa jostakin kuukausia aikaisemmin tapahtuneesta pikkukolarista (jos kolaria olisi puitu oikeudessa, ei ole varmaa, että minut olisi edes katsottu syylliseksi siihen, koska tapaus oli aika monimutkainen).

Oikeuskanslerin päätöksen liitteenä sain kopion kirjeestä, jonka pidätyksestäni päättänyt komisario oli lähettänyt vastineeksi oikeuskanslerille. Kirje oli niin täyttä pötyä kuin vain voi olla – eli toisin sanoen komisario valehteli kirjeessä oikeuskanslerille. Hän mm. mainitsi, että kotietsinnässä oli löytynyt ”eri puolilla maailma toimineiden terrorijärjestöjen tunnuspiirrelmiä ja henkilöosoitteita”. Tämän aineiston komisario kertoo luovuttaneensa Suojelupoliisille. Ongelma on vain siinä, että mitään tällaista aineistoa ei ollut olemassakaan. Mistä ihmeestä olisin edes saanut kenenkään terroristin henkilöosoitteen. Komisario antoi kirjeessään ymmärtää, että minua epäiltiin osallisuudesta epämääräiseen eri puolilla lääniä tapahtuneeseen rikossarjaan, jonka törkein teko oli eräässä vaalitilaisuudessa tapahtunut pommiräjäytys. Rikossarja oli pelkkää keksintöä, koska ainahan voidaan mielivaltaisesti yhdistää joukko rikoksia ja väittää, että ne ovat jonkinlainen sarja, jonka tekijä on nyt pidätettynä ja kuulusteltavana. Tällä tavalla saadaan kuka tahansa ihminen näyttämään pahalta rikolliselta. Todellisuudessa minua ei epäilty edellä mainitusta pommista eikä käytännössä mistään rikossarjastakaan. Asiaa ei edes mainittu kuulusteluissa. Lehtitietojen mukaan pommin räjäyttäjät saatiin myöhemmin kiinni.

Kirjeensä liitteeksi komisario oli pannut ”xerokopioita” kirjoituksista, joita hän väittää minun ja toisen epäillyt yhdessä laatimiksi. En ole nähnyt näitä liitteitä, mutta olen lähes sataprosenttisen varma, että en ole koskaan nähnytkään näitä kirjoituksia puhumattakaan siitä, että olisin yhdessä laatinut ne jonkun kanssa.

Tapauksen pääepäilty oli sekopäinen kauppatieteiden opiskelija, joka oli lähetellyt eri paikkoihin uhkauskirjeitä ja kiristyskirjeitä ja ties mitä, mutta hän oli tehnyt tämän kaiken yksin, enkä ollut koskaan nähnytkään näitä uhkaus- ja kiristyskirjeitä. Olin kuitenkin ollut paikalla, kun pääepäilty kirjoitti ensimmäistä kirjeistä, mikä oli kuitenkin luonteeltaan pelkkää pilailua. Niinpä voitiin katsoa, että olin tavallaan hyväksynyt tämän ensimmäisen kirjeen kirjoittamisen – tulkinnanvaraista sen sijaan on, voidaanko katsoa, että olin ”laatinut kirjeen” yhdessä hänen kanssaan. Myöhemmin pääepäilty jatkoi kirjoittelua minun tietämättäni, ja hänen uusissa kirjeissään oli vakavampi sävy, minkä vuoksi niitä voitiin pitää uhkauksena. Näitä kirjeitä en siis missään tapauksessa ollut laatimassa hänen kanssaan enkä edes tiennyt niistä. Kuitenkin komisario vielä viisi kuukautta myöhemmin väitti oikeuskanslerille, että kirjeet olivat pääepäillyn ja minun yhdessä laatimiamme.

Siinä vaiheessa, kun komisario lähetti vastineensa, pidätyksestäni oli kulunut jo yli viisi kuukautta. Pääepäilty oli tuomittu nuorena henkilönä tehdyistä tuhopoltoista ja ilkivallasta ehdolliseen vankeuteen, ja asia oli käytännössä loppuun käsitelty. Minulla ei ollut mitään tekemistä edellä mainittujen tuhopolttojen kanssa. En edes tiennyt niistä ennen kuin olin ollut yhden yön putkassa. Niistä oli mainittu jo lehdessäkin, mutta en ollut lukenut lehteä.

Tämän pitkän selostuksen tarkoitus oli osoittaa esimerkeillä, että poliisi pystyy valehtelemaan siinä missä kuka tahansa muukin. Näin ollen poliisin esittämiin syihin jonkun ihmisen ottamisesta rikostutkinnan kohteeksi kannattaa suhtautua varauksella. Poliisi saattaa olla jopa tavallista pahempi valehtelija, mikäli uutisissa mainituista tapauksista voidaan jotain päätellä. Laki vaatii poliisilta nuhteettomuutta, mikä on mahdoton vaatimus, koska ei kukaan ole ”nuhteeton”. Poliisia uhkaa vallan ja aseman menettäminen, jos se jää kiinni rikoksista. Niinpä poliisikulttuuriin kuuluu röyhkeä valehteleminen ainakin kun oma etu sitä vaatii. Tapauksia löytyy uutisista niin paljon kun jaksaa etsiä.

Kun vaasalainen kansanedustaja-poliisi jäi kiinni huomattavasta ylinopeudesta, hän kiisti ajaneensa niin kovaa kuin liikennepoliisit väittivät. Joku poliiseista siis valehteli. Kansanedustaja-poliisia epäiltiin jopa lahjonnan yrityksestä, koska hän oli luvannut tarjota kahvit poliiseille.

Uutisissa kerrottiin jokin aika sitten, että ”yli sataa poliisia epäillään laittomuuksista edesmenneen hiihtäjän Mika Myllylän tietojen kaivelussa”. Uutisten mukaan ”valtakunnansyyttäjänvirasto lähetti noin 190 poliisille selvityspyynnön asiasta. Tiedotusvälineissä on kerrottu, että vain pieni osa poliiseista on myöntänyt katselleensa tietoja uteliaisuudesta. Suuri osa on kertonut, että tietohaku liittyi viranhoitoon. Noin 50 poliisia on pystynyt todistamaan, että heillä oli tietojen katseluun perusteltu syy.

Yksi entinen hiihtäjä kuolee kotonaan, ja yhtäkkiä yli sadalla poliisilla eri puolilla maata on perusteltu syy katsella tietoja tapauksesta. Toistaiseksi vain osa poliiseista on pystynyt kertomaan uskottavalta kuulostavan sadun valtakunnansyyttäjänvirastolle. Pieni osa on jo luovuttanut ja myöntänyt, että uteliaisuuttahan se vain oli.

Kansa suree vallanpitäjiä

Otteita vanhasta päiväkirjasta

23.10.1997

Uutisissa on eilen ja tänään kuhistu ns. poliisimurhasta. Tapauksesta jossa joku ampui kaksi poliisia Helsingin kadulle toissa yönä.

Mielessäni on pyörinyt erilaisia ideoita tapauksen "hyödyntämiseksi". Toiminnan edellytys on, että asuisin Helsingissä. Minulla pitäisi lisäksi olla propagandamateriaalia. Teot, joita on tullut mieleeni, eivät saisi osakseen sympatiaa vaan vihaa. Niiden tarkoitus olisikin vain ärsyttää ihmisiä. Kaikkien sympatiat ovat juuri nyt poliisin puolella. Äärimmäisen törkeä poliisinvastainen propaganda tässä tilanteessa herättäisi huomiota. Ja ärsyttäisi. Propagandan idea voisi olla seuraava:

"Hupsis... kuinka tässä nyt näin kävi? Poliisien joukossa huomattavan monet kannattavat kuolemanrangaistusta. Onko poliisi valmis myös itse kuolemaan?"

"Poliisit ovat valmiita tappamaan - ovatko he valmiita kuolemaan?"

"Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Poliisi on sika."

"Joulu lähestyy, kaksi sikaa teurastettiin..."

Öh, nyt taisi mennä jo vähän överiksi.

Alitajunnassani toivon, että poliisinmurhaaja pääsisi lopullisesti pakoon. Tällöin tulisi havainnollistetuksi, että poliisi ei ole kaikkivaltias. Että poliisi ei olisi jumala. Oikea Jumala kyllä huolehtii, että ampuja lopulta saa rangaistuksensa. Täytyisi vain toivoa, että tyyppi vapaana ollessaan ei ampuisi ketään muita. Esimerkiksi meidän Lauraa Helsingissä.

Pystyn jopa kuvittelemaan tilanteen, jossa tyyppi on poliisit ampunut. Se ei ole välttämättä ollut niin kylmäverinen ja raaka "teloitus", joksi lehdet sitä kuvaavat. On täysin mahdollista, että ampuminen on tapahtunut paniikissa ja kuolemanpelossa ja ollut siten tavallaan itsepuolustusta. Kaksi aseistettua poliisia merkitsevät nimittäin todellista uhkaa. Aseen tempaisemiseen kotelosta ja sillä ampumiseen ei mene kauan. Ellei aseita saa pois, poliisit ampuvat - tappotarkoituksessa.

Vuonna 1985 vanginvartija teloitti pakenevan vangin selkään ampumalla. Hieman aikaisemmin vangilla olisi ollut tilaisuus tappaa vartija. Vanki osoitti kuitenkin armeliaisuutta ja jätti vartijan eloon. Ja sai maksaa tästä omalla hengellään. Tämä poliisinmurhaaja ei ilmeisesti halunnut tehdä tällaista vaihtokauppaa.

25.10.1997

Vein Lauran balettiin. Ajoin kaupungin etelärantaa kierrellen pois. Ainakaan nyt en nähnyt ainuttakaan poliisiautoa missään. Television uutisista olen saanut sen kuvan, että Helsinki on yhtä poliisileiriä niiden etsiessä sitä ampujaa. Ovatkohan ne muuten tarkastaneet kaikki maihin nostetut veneet.

Se poliisinampujakin saatiin vihdoin kiinni. Tyypin henkilöllisyys selvisi, kun se oli jättänyt surma-aseen ja vaatteet kämpilleen. Ja kun henkilöllisyys oli selvä, oli loppukin selvä.

Olin jo ehtinyt monesti sanoa Lauralle, että jos tyyppi vain tajuaisi ja ehtisi hävittää rikoksessa käyttämänsä vaatteet sekä aseen, todisteet sitä vastaan heikkenisivät oleellisesti. Oikeastaan ainoaksi ja ratkaisevaksi todisteeksi jäisi tällöin hotellin portieerin tunnistus (sanoinkin Lauralle, että tyyppi lienee avaintodistajana aika uhanalainen henkilö, kunnes murhaaja on saatu kiinni).

Jos asetta ja vaatteita ei olisi löytynyt tyypin asunnolta, tehty kotietsintä olisi tuottanut ainoastaan sen tuloksen, että asukas on hävinnyt asunnosta - mikä tietenkin sekin olisi raskauttavaa näissä olosuhteissa. Koska kukaan ei varsinaisesti nähnyt ampumistapahtumaa, syyttäjän olisi tällöin pystyttävä jotenkin kiertotietä todistamaan, että juuri tämä henkilö ampui poliisit. Todisteina olisi hotellin portierin tunnistus sekä sarja valvontakameroiden kuvia, jossa näkyy tyypin kulkema reitti sekä hänen vaatetuksensa mutta ei kasvoja. Ilmeisesti on vielä olemassa jokin silminnäkijän lausunto miehen havaitsemisesta ampumisen jälkeen - mutta tällöinkin kaukaa. Nämä todisteet todennäköisesti riittäisivät osoittamaan tyypin syyllisyyden hotellin ryöstöön, mutta riittäisivätkö ne osoittamaan hänet syylliseksi myös poliisien ampumiseen, on toinen juttu. Oletan kuitenkin, että ne riittäisivät, vaikka mielestäni näyttö murhasta ei olisi sataprosenttinen. Suoraa näyttöä olisi vain siitä, että tyyppi on ryöstänyt hotellin ja paennut eteläiseen kaupunkiin - jossa samoihin aikoihin joku on ampunut kaksi poliisia.

Tyyppi kuitenkin todennäköisesti tuomittaisiin myös murhista. On mahdollista, että poliisinmurhassa näytön ei tarvitse olla sataprosenttinen, sillä vallanpitäjään kohdistuvan teon ollessa kyseessä systeemi haluaa mieluummin tuomita vaikka väärän henkilön kuin antaa mahdollisen syyllisen jäädä tuomitsematta. Ainakin Suomessa. Moninkertainen pankkiryöstäjä, jos kuka, sopii hyvin syntipukiksi.

No, ase ja vaatteet siis joka tapauksessa sinetöivät tämän tyypin kohtalon.

Leikittelin muuten tässä ennen tuon tyypin kiinnijäämistä ajatuksella, että minä olisin jotenkin onnistunut "sankarillisesti" pidättämään tuon murhaajan vaikkapa tämän kerrostalon portaikossa. Tyypin uhkailtua minua aseella olisin potkaissut pistoolin sen kädestä ja... jotenkin selvittänyt tilanteen edukseni. Jutun juju olisi ollut siinä, että näin minusta olisi tullut kuuluisa henkilö, jota olisi haastateltu lehtiin ja televisioon - ja kaikkien suureksi yllätykseksi olisinkin käyttänyt saamaani julkisuuttani poliisin ja systeemin vastaiseen propagandaan. Olisin jopa maininnut syyksi murhaajan pidättämiselle pelkästään haluni päästä kertomaan näitä totuuksiani julkisuudessa. Hah, hah. Asetelma taitaisi olisi toimittajien kannalta varsin ristiriitainen.

Mahdollisen lukijan ei nyt pidä käsittää minua väärin. En hyväksy murhia ja tappamisia. En siis hyväksy myöskään näiden poliisien tappamisia. Poliisit, väkivaltakoneiston edustajat, herättävät kuitenkin väkivallan uhreina minussa varsin vähän sympatioita. Asenteeni voisi toki jossakin määrin tarkentua suuntaan tai toiseen, jos tuntisin juuri nuo tapetut poliisit. Nyt minun on perustettava mielipiteeni poliisiin yleensä.

Vankikarkuri Jorma Jauhiaisen teloitus vuonna 1985, Mikkelin pankkivankidraama vuonna 1986 sekä eräät muut tapaukset osoittavat, että suomalainen väkivaltakoneiston edustaja (vanginvartija, poliisi) on valmis kylmäverisesti tappamaan ihmisen silloinkin kun kyse ei ole välittömästä viranomaisen itsepuolustuksesta tai muiden henkien suojaamisesta. Myös mielipuoliset ihmisuhreja vaatineet takaa-ajot maanteillä heijastelevat samaa asennetta; välinpitämättömyyttä ihmiselämää kohtaan.

Eli joka miekkaan tarttuu - sen on varauduttava myös hukkumaan miekkaansa.

27.10.1997

Masennukseeni käpertyneenä pysyttelin oikeastaan koko päivän sisällä. Ainoa kontaktini ulkomaailmaan oli se, kun soitin Arjalle ja pyysin sitä antamaan lainaksi 1200 markkaa Lauran tilille.

Eilen illalla TV:n uutisissa näytettiin, kuinka 1200 Tuomas-Messuun osallistunutta ihmistä marssi kynttilät kourassa niiden poliisien surmapaikalle. Tuon näyn muisteleminen - kun muutenkin olin jo eri syistä masentunut - painoi minut henkisesti aivan pohjamutiin. Minusta tuntui jotenkin irvokkaalta ja mahdottomalta, että kristillinen yhteisö palvoo raakoja väkivaltakoneiston edustajia: Samoja murhaajia, jotka 30-luvulla veivät miljoonia syyttömiä perheenisiä Stalin kuolemanleireille. Samoja murhaajia, jotka sodan aikana hakkasivat pienten juutalais-lasten päitä murskaksi tiiliseinään. Samoja murhaajia, jotka vangitsivat Ranskassa juutalaisia perheitä ja lähettivät heidät kaasukammioihin. Samoja murhaajia, jotka polttivat Bosniassa kyliä ja raiskasivat ja tappoivat naisia ja lapsia. Samoja murhaajia, jotka ovat järjestäneet Brasiliassa verisiä tappo-orgioita katulapsille. Samoja murhaajia, jotka Argentiinassa...Keniassa...Chilessä... listaa voisi jatkaa lopun päivää.

Jokaisen diktatuurin, sorron, kansanmurhan ja hirmuteon takana piilee vallanahne poliisi.

Jos joku nyt yrittää lisätä tähän, että eihän sentään suomalainen poliisi... sanon hänelle, että suomalainen poliisi on sopivissa olosuhteissa valmis aivan samanlaisiin hirmutekoihin, jos hänet niihin käsketään. Minkään maan poliisilla ei ole muuta moraalia kuin tottelemisen, pakottamisen ja väkivallan moraali.

Tämän vuosisadan kauheimmat hirmuteot eivät ole olleet seurausta siitä, että lakeja ei ole noudatettu vaan siitä, että niitä on noudatettu.

Tähän erään tunnetun lakimiehen esittämään ajatukseen voin täysin yhtyä.

En väheksy omaisten surua - en edes poliisien omaisten surua. Suomessa kuolee lähes joka päivä ihmisiä "väkivaltaisesti", joskus useita kerralla. Onnettomuuksissa, tapaturmissa, puukotuksissa, ammuskeluissa jne. Missä ovat ne 1200 kynttilänkantajaa silloin? Missä ovat presidentin surunvalittelut silloin?

Missä?

Miksi poliisin elämä on arvokkaampi kuin muiden??? Vain siksikö, että poliisi on vallanpitäjän vallan säilyttäjä ja siksi sille niin tärkeä?

No joo, nyt saa riittää tämä purkaus. Siirryn toiseen mieliaiheeseeni, rahapulaan ja sen seurauksiin. Enkä nyt pohdi sitä, mistä saisin joulukuuhun mennessä reilut 8000 markkaa "maaveron" maksamiseen ja saman summan uudelleen parin kuukauden kuluttua. Tarkoitan rahapulaa tässä ja nyt. Sitä, että ei ole rahaa ostaa ruokaa.

maanantai 3.11.1997

Heti kun avaa television, sieltä alkaa tulla poliisinpalvontaa. Koko kansa suree näitä sankarivainajia jne. Ne haudataan tänään.

Tällaisessa tilanteessa tuntee itsensä niin masentavan voimattomaksi. Minussa herää oikeutettu ihmettely ja kysymys, olenko tosiaan ainoa ihminen Suomessa, jolla on erilainen näkemys asioista. Ainoa ihminen, joka näkee poliisiorganisaation pelkkänä harvainvaltaa pönkittävänä väkivaltajärjestönä ja sen tappajien joutumisen itse tapetuiksi vain ikävänä inhimillisenä tapauksena mutta ei minään koko kansan suurena surujuhlana.

Olemme jonkinlaisen uuden fasistisen järjestelmän kynnyksellä. Nyt puhaltavat hyvin kylmät ja raa'at tuulet. Julmuus on saamassa vallan. Asetelmassa on jotain kammottavaa yhtäläisyyttä natsiaikaan. Ihmiset haluavat suudella heitä potkivaa rautasaapasta.

Juuri tätä kirjoittaessani TV:stä tulee kahdelta kanavalta suorana lähetyksenä näiden poliisien hautajaiset. Poliisit ovat vallanpitäjälle hyödyllisiä vielä kuoltuaankin. Niiden kuolemaa käytetään häikäilemättä hyödyksi poliisimyönteisen mielialan luomiseksi ja diktatuurin syventämiseksi. Samaa keinoa ovat käyttäneet diktatuurit kautta aikojen. Myös Hitler järjesti näyttäviä hautajaisia.

Kaiken takana on raaka valta. Jos poliisit olisivat kuolleet tavallisessa liikenneonnettomuudessa jossakin syrjäisellä maaseudulla, he eivät olisi saaneet valtiomiestason hautajaisia. Mutta vallanpitäjien onneksi nämä kaksi poliisia sattuivat kuolemaan keskellä Helsinkiä ja vieläpä systeemin vihollisen ampumana. Myytti oli valmis.

En muuten katso niitä hautajaisia TV:stä - jos joku jo luuli. Vilkaisin TV:tä aivan hetken vain nähdäkseni, että ne ovat menossa, ja se riitti minulle. Pappi rukoili suojelusta niille, jotka suojelevat meidän turvallisuuttamme sekä rukoili, että lakien ja määräysten kunnioitus (tarkka sanamuoto ei tainnut olla aivan tuo) säilyisi yhteiskunnassamme...

Suojelua! Turvallisuutta! Samat maagiset ja valheelliset taikasanat ovat käytössä kaikkialla, missä diktatuuria harrastetaan.

Jos poliisi hyökkää raskaalla pikaveneellään tavallisen sunnuntaiveneilijän kimppuun ja pakottaa hänet aseilla uhaten pysähtymään, kenen suojelusta on kyse? Jos poliisi lisäksi antaa hänelle sakkoja jonkun pakollisen välineen puuttumisesta, kenen turvallisuudesta ja suojelusta silloin on kyse?

Entä lakien kunnioitus? Pitääkö Jumalalta todella rukoilla, että kaikki ihmiset alistuisivat kaikkiin mahdollisiin, mitä typerimpiin ja orjuuttavimpiinkin pakkoihin ja kieltoihin? Ja sydämessään kunnioittaisivat niitä. Rukoiliko pappi Jumalalta myös lisää kristillisyyden vastaisten abortti- ym. lakien kunnioitusta.

Minusta tällainen on kauheaa, hirveää, masentavaa. Aivan vapisin kun suljin television - vaikka en ehtinyt katsoa sitä kuin minuutin verran. En olisi yksinkertaisesti pystynyt katsomaan enempää.

Aivan samalla tavalla kuin nykyvallanpitäjät pappiensa armollisella avustuksella, myös Hitler vetosi "kaitselmukseen" ajaessaan juutalaisvastaisia oppejaan. Hänelläkin oli omat pappinsa.

Iltapäivällä kävin ostamassa kirjekuoria Elannosta... vai mikä Maxi-Market se nykyisin on. Tiimarissa ei ollut.

Samalla kun Laura lähti balettiin joskus neljän jälkeen, kävin postittamassa sen kirjeeni. Jouduin jonottamaan postissa ostaakseni postimerkin. Postimerkkiautomaatti oli nimittäin rikki.

Postireissulta tultuani katselin nauhalta Star Trekiä. Olisin katsonut myös "Perhe on paras" -sarjaa, mutta eivätkös ne näyttäneet jotain koostetta niistä poliisihautajaisista. Niin kuin kolmen tunnin suora lähetys ei riittäisi. Tämä on uskomatonta.

TV:stä ja muista tiedotusvälineistä saa sen käsityksen, että koko Helsinki ja koko maa suree järkyttyneinä näitä poliiseja ja hiljentyy heidän hautajaispäivänään. Televisio yrittää tehdä hautajaisista ja hautajaiskulkueesta väkisin suuren luokan spektaakkelin. Kuitenkin elämä Helsingissä jatkuu hautajaisten kestäessä aivan normaalisti. Kaupat ovat täynnä ostoksiaan tekeviä ihmisiä, eikä kukaan näytä kovin "surevalta". Hautajaisreitin varrella on tietysti jonkin verran uteliaita, mutta Helsingin asukaslukuun nähden kuitenkin varsin vähän (totesin tämän, kun vilkaisin TV:stä Lauran kanssa hetken tuota kulkuetta - luonnossa en olisi kestänyt enkä edes halunnut sitä katsella, sillä en anna käyttää itseäni poliisia tukevaan propagandaan.

Selostajien puheista sai siis sen käsityksen, että koko kaupunki suree ja seuraa tapahtumaa. Minusta tässä on kyseessä suoranainen petos.

Mielessäni on käynyt muutaman kerran, että tätä propagandaprosessia olisi voinut käyttää jollakin tavalla hyödyksi vastapropagandan tekemiseen. Olisi voinut esimerkiksi panna jonkin näyttävän poliisinvastaisen julisteen jonnekin. Juliste olisi pitänyt suunnitella siten, että se vasta tietyllä hetkellä kauko-ohjattuna räjähtää ihmisten näkyviin. Muuten se olisi nimittäin poistettu ennen kuin kukaan olisi ehtinyt nähdä sitä.

Kauko-ohjattu juliste voisi olla esimerkiksi maalattu pitkään lakanaan, joka olisi kääritty rullalle jonkin kerrostalon katon reunaan. Rullalla ollessa kukaan ei olisi huomannut sitä, mutta kun se yhtäkkiä olisi rullautunut auki, kaikki olisivat nähneet sen.

Muitakin mahdollisuuksia olisi toki ollut. Poliisin muistoksi kadun varteen asetetut kukat ja kynttilät olisi esimerkiksi voinut yön aikana potkia hajalle ja samalla kiinnittää seinään poliisinvastaisia tekstejä. Kuten: "Poliisius on rikoksista pahin". Koska kadun varrella olevat kukat ja kynttilät eivät ilmeisestikään ole mikään virallinen "hautamuistomerkki" tai muukaan teos, syytteen nostaminen tämän rakennelman tuhoamisesta olisi ollut hankalaa.

Tiedän, että propagandaisku hautajaistilanteessa ei olisi herättänyt sympatioita tekoa kohtaan vaan vihaa ja entistä suurempia sympatioita poliisia kohtaan. Mutta juuri ärsyttämään se olisi tarkoitettukin. Ja sitä paitsi: Jos vallanpitäjät ja eriarvoisuuden kannattajat saavat käyttää kuolleiden hautaamista omia tarkoituksiaan ja omaa propagandaansa edistämään, mikseivät myös tasa-arvon kannattajat saisi? Propagandan erilainen tavoite ja erilainen muoto ei tee siitä sen tuomittavampaa.

Jos minulla olisi joku kaveri täällä Helsingissä (+ materiaalia), voisin harkita jonkin muotoisen tempauksen järjestämistä. En ehkä rupeaisi kovin radikaaleihin tekoihin vaan tyytyisin ainoastaan huomauttamaan ihmisille, että poliisi on kaikesta palvonnasta huolimatta väkivaltaa käyttävä ja tappamiseen valmis organisaatio, jonka pääasiallisena tarkoituksena on olemassa olevan vallan tukeminen ja eriarvoisuuden säilyttäminen ja jonka tilillä on mielipuolinen määrä ihmisuhreja eri puolilla maailmaa.

Yritän saada nyt mielestäni nämä asiat.