Lehtien otsikoiden perusteella näyttää siltä, että kansan tulisi saada päättää ainakin ajonopeuksista maantiellä - nimittäin Tapani Kansan.
Se, että kansa - tarkoitan nyt kollektiivista kansaa - päättää asioista, on käytännössä sitä, että asiat ratkaistaan enemmistön mielipiteen mukaisesti. Suoran demokratian vaatiminen merkitsee tavoitetta enemmistön mielipiteen nykyistä suoremmaksi toteuttamiseksi ilman eduskunnan ja valtioelinten hidastusmomenttia. Taustalla on ilmeisesti ajatus, että edustajat ja valtioelimet eivät toimi kansan tahdon mukaisesti. Jos näin on, miksi kansa hyväksyy tämän? Miksi se ei äänestä seuraavissa vaaleissa edustajia, jotka toimisivat kansan tahdon mukaisesti? Miksi kansa äänestää vuodesta toiseen vääriä ehdokkaita, jotka sitten pettävät kansan?
Vai onko asia näin? Ehkä kansa onkin fiksumpaa kuin mitä suoran demokratian vaatijat ajattelevat. Ehkä kansa tietää, että edustajat ja virkamiehet eivät todellakaan aina toimi kansan tahdon mukaisesti, mutta niillä on siihen pätevät syyt. Kansa hyväksyy tämän ja arvelee, että työkseen politiikassa mukana olevilla ammatti-ihmisillä ehkä on parempi näkemys asioista kuin tavallisilla matti meikäläisillä, joiden tietous perustuu kahvipöydässä hätäisesti selattuun Hesariin ja joskus sattumalta kuultuihin radiouutisiin. Ehkä kansa ajattelee, että mitäpä yksityiskohdista, kunhan lopputulos on siedettävä. Jos valtio pysyy raiteillaan ja elämä edes joten kuten mallillaan, äänestetään niitä samoja turvallisia ja tuttuja ehdokkaita joita on ennenkin äänestetty. Ei tässä mitään suoraa demokratiaa kaivata. Kyllä tavalliset vaalit riittävät.
Suora demokratia perinteisten kansanäänestysten muodossa toteutettuna on mielestäni kuollut ajatus jo syntyessään. Kansanäänestykset ovat liian kankeita ja kalliita järjestää, eivätkä ihmiset viitsi osallistua yhdentekeviin äänestyksiin asioista, jotka eivät kiinnosta heitä. Kun äänestysprosentit jäävät alhaisiksi, aktiiviäänestäjien äänet ratkaisevat, eikä lopputulos poikkea paljon nykyisestä. Pahimmassa tapauksessa kansa nukkuu eikä huomaa, kun pieni äänestäjien vähemmistö tekee sen nimissä jonkin hullun päätöksen. Tämä voidaan estää säätämällä kaikkia koskeva äänestyspakko, mutta kuka tällaista haluaa.
Jos suoraa demokratiaa halutaan, se kannattaa toteuttaa yhdistettynä mallina siten, että kansalaiset ovat internetin kautta yhteydessä edustajiinsa ja päättävät tapauskohtaisesti onko edustajilla heidän äänensä käytettävissään. Rutiiniluonteisissa asioissa kansalaiset seuraavat sivusta - jos edes viitsivät seurata - kun kansanedustajat tekevät päätöksiä eduskunnassa kansalaisten äänillä. Silloin kun tulee päätettäväksi jokin tärkeä asia kuten uusi ulkomaalaislaki, kansalaiset siirtyvät tietokoneidensa äärelle äänestävät itse kyseisestä laista - ainakin siinä tapauksessa, jos he eivät ole varmoja, että heidän edustajansa äänestää niin kuin hekin äänestäisivät. Tällainen järjestelmä on suoran demokratian ja edustuksellisen demokratian yhdistelmä. Se on toimii normaalisti kuten nykyinenkin edustajajärjestelmä, mutta poikkeaa nykyisestä siinä, että yksittäinen kansalainen tai ryhmä ihmisiä voi milloin tahansa ottaa ohjat itse omiin käsiinsä - jolloin kansanedustajat lähinnä katsovat sivusta, kun kansalaiset tekevät päätöksiä. Edustaja käyttää tällaisissa tapauksissa vain niitä ääniä, joiden omistajat eivät ole viitsineet itse osallistua suoraan demokratiaan.
Tuollainen järjestelmä merkitsee sitä, että valta kuuluu koko ajan aidosti kansalle, ja kansanedustajat ovat ainoastaan kansan palvelijoita kansan tahtoa toteuttamassa. Jos he epäonnistuvat tehtävässään, kansa ottaa heiltä valtakirjan välittömästi pois eikä vasta seuraavissa vaaleissa, jolloin asia on jo unohtunut. Järjestelmään kuuluu reaaliaikainen kansanedustajan kannatusäänien mittaaminen. Jos kannatus vajoaa pidemmäksi aikaa tietyn tason alapuolelle kesken vaalikauden, kansanedustajan on jätettävä tehtävänsä ja luovutettava paikkansa ensimmäiselle eduskuntaan pyrkijöiden jonossa olevalle.
Tuon tyyppinen ajatus tuli mieleeni 1980-luvun alussa, ja kehiteltyäni ideaa esittelin sitä muutamissa julkaisuissa 1980-luvun puolivälissä. Myöhemmin Äänivalta ry. -niminen yhdistys alkoi ajaa tätä ajatusta eteenpäin, ja vaalijärjestelmä herätti huomiota ulkomaillakin. Näin sitä kommentoi eräs amerikkalainen professori:
A hybrid model of democracy.
Nonetheless it is certainly the case that very few people want to participate in every decision in the world that needs to be made. They are quite happy to leave most of the decisions up to others of their choosing. Here is where Jiri Räsänen's brilliant "Aanivalta" project of the late 1980s still rings true to me. Among other things, "Aanivalta" proposed a system that allows citizens to participate directly in any public policy making they wish, and to choose (on a daily basis, if necessary) a representative to act on the many issues they prefer not to become directly concerned about."
Jim Dator
Hawaii Research Center for Futures Studies
Department of Political Science
University of Hawaii at Manoa
http://www.futures.hawaii...governance/DatorMika3.pdf
Suora demokratia - tai ainakin kansalaisten mahdollisuus kontrolloida sitä, miten valtaa heitä kohtaan käytetään - on sinänsä kannatettava asia.
Vielä tärkeämpää kuin se, mistä asioista kansa saa päättää, on mielestäni se, mistä asioista kuka tahansa yksittäinen ihminen saa päättää. Tämän päätäntävallan jakautuminen nimittäin määrittelee sen, kuinka vapaita ihmiset ovat. Kollektiivinen järjestelmä, jossa jokaisesta pienestäkin asiasta pitää kaikkien päättää yhdessä, ja jokaisen yksilön on alistuttava yhteiseen päätökseen, näyttää ehkä ideana hyvältä, koska onhan se demokratia aidoimmillaan. Tällainen menettely on kuitenkin käytännössä ahdistava, koska se ei jätä henkilökohtaista vapautta ihmisille.
Yhteiskunnassa vallitsee suurin yksilönvapaus silloin, kun kansalaiset saavat itse päättää itsesään koskevista asioista, ja ainoastaan yhteisistä asioista päätetään yhdessä. Yhteisistä asioista on sen vuoksi päätettävä yhdessä, ettei vähemmistö - mikäli päätösvalta olisi pelkästään sillä - pääsisi yhteisten asioiden kautta määräilemään enemmistöä.
