maanantai 13. syyskuuta 2010

Haaveiden täyttymys

Purjevene merellä - tai yleensä minkäänlainen vene - olisi haaveiden täyttymys. Mutta jotkut asiat pysyvät haaveina.

En tiedä, onko purjehtiminen vaikeaa vai vähemmän vaikeaa. Itse sain aikoinaan pikakurssin purjehtimisesta aika erikoisella tavalla. Olin lähdössä erään kaverini mukaan kokeilemaan hänen uutta Tornado-katamaraaniaan oikein kovassa tuulessa. Minulla ei ollut käytännössä minkäänlaista kokemusta purjehtimisesta, mutta koska kyseisen veneen kyyti on poikkeuksellisen märkää, muita halukkaita miehistöksi ei ollut. Menin ensiksi veneeseen, ja kaverini oli tarkoitus tulla perässä. Juuri kun hän oli astumassa veneen ponttoonille, tuulenpuuska tempaisi aluksen irti laiturista. Kaverini putosi järveen, ja minä istui yksin veneessä, joka kiiti kohti kapean salmen toisella rannalla olevaa kivikkoa. Ei auttanut kuin opetella purjehtimaan. Aikaa oppimiseen oli noin 30 sekuntia. Onneksi olin sentään liikkunut vesillä paljon, ja kokemusta puuttui vain purjeiden käsittelystä. Vene piti saada kääntymään ennen kuin se syöksyisi kivikkoon. Sain veneen käännettyä vastatuuleen, mutta en saanut sitä käännettyä tulosuuntaan. Veneen fokka lepatti nimittäin tuulessa, enkä saanut köydestä kiinni. Keulaa ei siis saanut käännettyä tuulen avulla. Käytössä oli vain isopurje. Kaksirunkoinen vene meni välillä kovaa vauhtia taaksepäin, ja tätä ominaisuutta keksin lopulta käyttää sen kääntämisessä. Peruutin kuin autolla, ja kun veneen nokka osoitti oikeaan suuntaan, kiristin purjetta niin, että vene lähti kulkemaan eteenpäin. Rantaan palaaminen oli lopulta melko helppoa. Kaverini katsoi kauhun vallassa rannalta, jääkö hänen veneestään muuta jäljelle kuin vanerin kappaleita. Kävimme lopulta oikein kunnolla purjehtimassakin. Emme saaneet kertaakaan Tornadon sivuponttoonia nousemaan vedestä, vaikka vauhtia oli välillä jo melko paljon. Se oli todennäköisesti onni, koska tuon tyyppisellä veneellä voi kaatua pahasti.

Pari vuotta myöhemmin meille ostettiin käytetty Tema 6 purjevene, jolla muutamana kesänä seilattiin. Vene on tehty Tekniikan Maailman piirustusten mukaan. Se on yksikertainen, ja purjehtiminen on helppoa. Vene on ollut kuivilla parikymmentä vuotta. Tekisi vielä mieli kokeilla, saisiko sen purjehtimaan, vai joko laho on tehnyt tehtävänsä.